Vuoden Akatemiaurheilija juoksee esteitä ilon kautta
11.4.2024
Vuoden Akatemiaurheilija Ilona Mononen ei päässyt osallistumaan Päijät-Hämeen vuotuiseen Urheilugaalaan helmikuussa, mutta hänen urheilu-uransa etenee vauhdikkaasti ja suunta on selkeästi kohti uusia haasteita. Juuri Etelä-Afrikan ja Portugalin leireiltä palannut aurinkoinen urheilija piipahti noutamassa palkintonsa ja avasi meille ajatuksiaan kohti tulevan kesän koitoksia.
Ilona kertoo saaneensa alkuvuoteen "tosi onnistuneen treenijakson" ja nyt edessä on muutama kevyempi harjoitusviikko ennen kuin hän suuntaa kohti kilpailukauden ensimmäistä starttia Pliezhausen, 2000 metrin estejuoksuja toukokuun alussa.
"Edessä on siis hieman uudenlaisia matkoja, sileän sijaan myös esteitä. Ajatus esteiden juoksemiseen on syttynyt siitä, kun omasta mielestäni osaan juosta hyvin maastossa. Saan myös lisämotivaatiota kilpailemiseen. Aikataulullisesti kausi eroaa jonkin verran aiemmasta, kun jo treenileirillä on päässyt tekemään kovempia harjoituksia. Nyt huhtikuussa keskitytään sitten enemmän esteisiin. Tuntuma tuosta kauden alun kilpailusta on hyvä, koska kyseessä on joka tapauksessa vauhdikas matka. Kilpailusta voi saada myös ranking-pisteitä," avaa Mononen ajatuksiaan.
Arvokisoihin tähtääminen siintää mielessä, mutta samalla Ilona korostaa ilon ja positiivisuuden merkitystä urheilemisessa. "Kannustan ehdottomasti lapsia ja nuoria tekemään monipuolisesti eri asioita. Monipuolisesta urheilu- ja yleisurheilutaustasta olen itse saanut varmasti paljon. Mitä kivempaa tekeminen lajin parissa on, sitä pidemmälle kohti omia unelmia voi ponnistaa," päättää Mononen itsevarmasti.
Yleisurheilun EM-kisat Roomassa ja Pariisin Olympialaiset eivät ole utopiaa!
Ilona kiittää palkinnon yhteydessä myönnetystä stipendistä ja Päijät-Hämeen Urheiluakatemiaa muutenkin saamastaan tuesta ja tärkeästä tukiverkoston mahdollistamisesta urheilu-urallaan.
PHURA, PHLU ja Päijät-Hämeen Urheilugaala toivottavat Ilonalle menestystä kesän koitoksiin!
Teksti: Jaakko Räty, seurakehittäjä & tapahtumatuottaja