Soveltava liikunta lisääntyy Päijät-Hämeessä - kaikille avoimet ovet harrastamiseen

30.8.2024

Yhteistyöllä saavutettavampaa #KaikilleAvointa liikuntaa Päijät-Hämeeseen

Lahden Suurhallissa keskiviikkona 28.8. järjestetty #KaikilleAvoin soveltavan liikunnan tapahtuma keräsi noin 400 osallistujaa, jotka pääsivät kokeilemaan eri lajeja liikuntaseurojen, yhdistysten ja muiden tahojen järjestämillä toimintapisteillä. Tapahtuman tavoitteena oli paitsi tarjota liikunnan iloa myös kasvattaa tietoisuutta soveltavan liikunnan mahdollisuuksista alueella ja tuoda tarjontaa lähemmäs toimintarajoitteisia ja vammaisia liikkujia.

"Soveltavan liikunnan edistäminen liikunta- ja urheiluseuroissa on vasta alussa, mutta yhteistyön kautta saavutetut tulokset ovat lupaavia. Toki muutama seura, yhdistys ja muu taho on toteuttanut toimintaa menestyksekkäästi jo vuosia ja kunnilla on toimintaa tarjolla omille kohderyhmilleen. Meidän on tärkeää varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa omista lähtökohdistaan käsin. Tämä tavoite saavutetaan yhteistyöllä, jossa korostuu seurojen, yhdistysten ja muiden tahojen lisäksi kuntien ja hyvinvointialueen aktiivinen rooli," toteaa tapahtumatuottajana toiminut Jaakko Räty

Lue lisää makupaloja tapahtumasta myös Ylen -jutusta.

Liikunnan aluejärjestöt ovat mukana Suomen Paralympiakomitean Avoimet ovet -hankkeessa, jolla lisätään mahdollisuuksia soveltavaan liikuntaan. Hankkeen kautta on myös saatu arvokasta tukea ja osaamista alueelle, joka mahdollistaa soveltavan liikunnan entistä laajemman tarjonnan.

Iso kiitos kaikille osallistujille, seuroille, muille yhdistyksille ja järjestäville tahoille sekä pienelle tapahtumatiimille (Anna, Joona & Niko) tapahtuman toteuttamisesta!
Yhteistyöllä varmistetaan, että soveltava liikunta kehittyy jatkossakin Päijät-Hämeessä ja mahdollistaa yhä useammalle henkilölle pääsyn liikunnan pariin. 

Lisätietoja:

Jaakko Räty, seurakehittäjä ja tapahtumatuottaja
jaakko.raty(at)phlu.fi
+358 40 552 4261