Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta

3.10.2024

Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta on tehty tiedolla johtamisen työkaluksi sekä suunnittelun, päätöksenteon, arvioinnin ja seurannan tueksi. Alustalla voi seurata oman kunnan tilastotietoja liikunnan osalta ja vertailla myös eri kuntien tietoja keskenään. Alustaa voivat hyödyntää myös hyvinvointialueet, seurat, järjestöt sekä muut tahot omien suunnitelmiensa tai ohjelmiensa laadinnassa.

Rajattomasti Liikuntatietoa -alustalta löytyy liikunnan indikaattoritietoa eri kohderyhmistä, olosuhteista, seuratoiminnasta, yleisistä edellytyksistä sekä liikunnan hyte kertoimet.

Alusta on rakennettu vuonna 2022 Satakunnan ja Varsinais-Suomen Rajattomasti Liikuntaa kuntakumppanuus-verkostojen toiveesta Lounais-Suomeen ja vuonna 2023 se on laajentunut kuuden muun liikunnan aluejärjestön alueelle.

PHLU on mukana palvelussa ja palvelusta löytyy kaikki PHLU:n toimialueen kunnat.  Palvelua hyödynnettään mm. Päijät-Hämeen liikkumisohjelma 2030 suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa. 

Palvelun on kustantanut kuntien käyttöön Päijät-Hämeen Liitto ja alustan hallinnasta vastaa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU).

Rajattomasti liikuntatietoa -alustalle pääset täältä.

Lisätietoa sekä käyttöohjeet alustaan saat täältä.