Loppuvuoden 2024 avustushaut

3.10.2024

Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustukset liikuntaneuvontaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustukset liikuntaneuvontaan vuodelle 2025. Avustushaku on käynnissä 10.9.-15.10.2024 16:15. Avustukset haetaan aluehallintovirastoista. Avustuksen päätavoitteena on käynnistää ja kehittää eri ikäisten ihmisten liikuntaneuvontaa.

Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille lukioihin ja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuvaan toimintaan. Kehittämisavustusta voi hakea koulutuksen järjestäjälle kokonaisuudessaan tai sen joillekin oppilaitoksille, toimipisteille tai yksiköille. 

Lisätietoja ja avustushaku tästä.

 

Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset

Avustuksen päätavoitteena on lisätä väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta Suomessa koko elämänkulussa, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa. Liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämisavustusten avulla toimeenpannaan valtakunnallista liikkumisen edistämisen Liikkuvat-kokonaisuutta paikallisella tasolla.

Avustuksen hakuinfo järjestetään ma 18.11.2024 klo 9.30.

Avustushaku avautuu lähiaikoina, joten kannattaa seurata ministeriön sivuja.

 

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset

Tämän avustuksen avulla toimeenpannaan valtakunnallista liikkumisen edistämisen Liikkuvat-kokonaisuutta valtakunnallisella tasolla. Keskeisinä periaatteina ovat poikkisektoraalinen, -hallinnollinen ja -ammatillinen yhteistyö, liikunnan läpäisyperiaate suomalaisessa yhteiskunnassa sekä sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Haussa painotetaan useiden toimijoiden laaja-alaisia yhteishankkeita.

Avustusta voidaan myöntää rekisteröityneille yhteisöille ja säätiöille yleishyödylliseen valtakunnalliseen tai valtakunnallisesti merkittävään toimintaan.

Avustushaku avautuu lähiaikoina, joten kannattaa seurata ministeriön sivuja.

 

Suomi liikkeelle –ohjelman avustukset kuntien lähivirkistysalueiden kehittämiseksi

Kuntien on mahdollista hakea Uudenmaan ELY-keskuksen järjestämästä avustushausta 2,5 miljoonalla eurolla avustuksia lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen. Avustushaku järjestetään 22.10.-2.12.2024 ja hankkeet tulee toteuttaa vuoden 2025 aikana.

Avustettaviin hankkeisiin voi sisältyä esimerkiksi olemassa olevien reittien ja rakenteiden kunnostamista, uusien lähireittien ja niiden palvelurakenteiden, kuten taukopaikkojen tai lintutornien rakentamista, reittien maastoon merkitsemistä ja opasteiden laatimista tai esteettömyyden parantamista. Yksittäisten kuntien ja kuntayhtymien lisäksi kuntia kannustetaan myös muodostamaan alueellisia konsortioita yhteisten hankkeiden toteuttamiseksi. 

Hakuohjeeseen pääset tästä.

Hakulomakkeeseen pääset tästä.

 

Seuratoiminnan kehittämistuki 2025

Seuratuen 2025 hakuaika ja siihen liittyvät prosessit noudattelevat kutakuinkin viimevuotisia ”kaavoja”, mutta uudistuksia tuo Suomisport-hakujärjestelmästä luopuminen sekä muutamat yksityiskohdat seuratuen hakuohjeissa.

Seuratuen valtakunnallinen hakuinfo järjestetään to 10.10. klo 17.00 (Teams). Seuroille suunnatun tilaisuuden järjestävät Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Olympiakomitea. Tilaisuutta ei tallenneta, mutta esitysmateriaali toimitetaan sähköpostitse ilmoittautuneille.

Ilmoittaudu hakuinfoon tästä.

Lisätietoja saat tästä tai jaakko.raty@phlu.fi