Lasten ja nuorten liikunnan edistämisessä tavoitettu vaikuttava määrä kohderyhmiä
3.4.2024
Lisää liikettä -hankkeessa tehdään äärimmäisen tärkeää työtä huolehtien liikkumisen perusteista, pohjakunnon rakentamisesta ja positiivisen liikuntamotivaation luomisessa. Liikunta on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, millä pystytään ehkäisemään monia psyykkisen ja fyysisen puolen ongelmia. Positiivinen suhtautuminen liikkumiseen on hyvä juurruttaa heti varhaislapsuudesta alkaen.
Valtakunnallinen opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Lisää liikettä -hanke saavutti vaikuttavia tuloksia lasten ja nuorten liikkeen lisäämisessä, sekä heidän parissaan työskentelevien ammattilaisten kouluttamisessa viime hankekaudella.
Varhaiskasvattajilla, koulujen ja oppilaitosten henkilöstöllä on kädet täynnä työtä, joten liikkeen lisäämisen asiantuntijoiden tuoma lisäarvo ja ammattitaito on ollut tervetullut kiireiseen arkeen. Liikunnan aluejärjestöjen lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijat ympäri Suomea ovat päässeet edistämään tärkeää asiaa ja saaneet hyvän vastaanoton. Nykytilan arvioinnin pohjalta on saatu avaimia lähteä ratkomaan päiväkotien, perhepäivähoidon ja oppilaitosten omia haasteita. Uudet ideat liikuttamiseen, erilaiset lähestymistavat ja positiivisen liikuntamotivaation lisääminen asiantuntevasti on edesauttanut positiivisen ja kaikille avoimen liikkumisilmapiirin luomista.
– Liikunnan aluejärjestöt ovat jalkauttaneet huikeilla tuloksilla Liikkuvat-kokonaisuutta. Yli 90 prosenttia Suomen kunnista on mukana Liikkuva koulu -ohjelmassa ja 80 prosenttia Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmassa. Yhdessä kumppaniemme kanssa olemme luomassa uutta liikunnallista kulttuuriperintöä maahamme, toteaa aluejärjestöjen yhteishanketta hallinnoivan Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n aluejohtaja Ari Koskinen.
- Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n (PHLU) alueella mukaillaan valtakunnan tuloksia. Lähes kaikki kunnat ja yksiköt ovat mukana Liikkuvat -ohjelmissa kertoo PHLU:n lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä Heidi Mälkönen.
Liikunnan aluejärjestöjen Jekku-jänö on seikkaillut päiväkodeissa hauskoine loruineen ja liikunnallisine tehtävineen. Asiantuntijoiden suunnittelemilla seikkailuviikoilla ja materiaaleilla halutaan lisätä liikettä varhaiskasvatukseen ympäri vuoden, vaikka viralliseksi Jekku-jänön seikkailuviikoksi on vuosien saatossa vakiintunut viikko 41. Viime hankekauden Jekku-jänön seikkailuviikko tavoitti yli 60 000 lasta ja 14 486 varhaiskasvattajaa. Jekku-jänö on saanut niin suuren suosion, että se päätettiin rekisteröidä tavaramerkiksi.
- Aktiivisimmat varhaiskasvatusyksiköt liikkuvat Jekku-jänön kanssa ympäri vuoden. Päijät-Hämeen alueen perhepäivähoitajat ovat myös saaneet Jekku-jänöstä lisää liikettä arkeen kertoo Heidi Mälkönen.
Aktiivisemman välituntiliikkumisen edistämiseen on perusasteen oppilaita koulutettu välituntiliikunnanohjaajiksi Vamos Välkälle! -koulutuksessa. Välitunneista on tullut entistä hauskempia, kun omat koulutoverit ovat ohjanneet liikunnallisia haasteita välitunneilla. Vamos Välkälle! -koulutuksessa tavoitettiin 2 315 koululaista, ja se on saanut oppilaiden keskuudessa innostuneen vastaanoton.
Toisen asteen oppilaitoksissa tuettiin opiskelijoita lisäämällä liikettä Sumeneeko ajatus? – Liike Freesaa! -toimintapäivissä. Kannustamalla opiskelijoilta lisäämään fyysistä aktiivisuutta ja tauottamaan opiskelua tuetaan samalla heidän keskittymis- ja oppimiskykyänsä. Sumeneeko ajatus? – Liike freesaa! -toimintapäivissä tavoitettiin 5 367 opiskelijaa ja 1 280 opettajaa ympäri Suomea.
- Sysmän Yhteiskoululla Sumeneeko ajatus? – Liike Freesaa! -sai hyvän vastaanoton. Opiskelijat kokivat oppituntien tauottamisen ja välituntien aktiiviset hetket hyvinä! Pienillä kouluarjen muutoksilla saadaan opiskelijoiden hyvinvointia lisättyä ja tämän myötä nostettua opiskelun vireystasoa toteaa Heidi Mälkönen.
Lisäksi Lisää liikettä -hankkeen puitteissa on tuotettu lukuisa määrä muita koulutuksia, sparrauksia ja webinaareja henkilöstöjen ammattitaidon kehittämiseksi. Hanke järjesti 216 verkostotilaisuutta, 1 544 kehittämis- ja sparraustilaisuutta sekä 118 perheille suunnattua tilaisuutta, joissa tavoitettiin yli 30 000 osallistujaa.
– Liikunnan aluejärjestöjen lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijat ovat olennainen voimavara liikunnan edistämisessä eri puolilla Suomea. Lisää liikettä -hankkeen toiminnoissa kohdataan kasvotusten opetushenkilöstöä ja osaksi myös lapsia ja nuoria, mikä tekee heidän työstään merkityksellistä ja arvokasta. Olen erittäin tyytyväinen viime hankekauden tuloksiin ja kentältä tulleeseen palautteeseen. Koen, että yhdessä tekeminen ja vastuun jakaminen on antanut uutta virtaa ja henkilöstömme tekee työtään isolla sydämellä, hehkuttaa Lisää Liikettä -hankkeen hankepäällikkö Kirsi Martinmäki.
Lisää Liikettä -hanke sai jatkoa ja uusi hankekausi starttasi käyntiin täydellä tohinalla 1.3.2024. Hankkeessa jatketaan lasten ja nuorten liikunnan edistämistä sekä parhaimpien käytäntöjen levittämistä ympäri Suomen. Hankkeessa ovat mukana kaikki Suomen 15 liikunnan aluejärjestöä.
Lisätietoja Heidi Mälkönen, lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä,
heidi.malkonen(at)phlu.fi, puh. 041 313 9882