ITSEVARMEMPANA KOHTI ARMEIJAA

Antti tiedosti, että fyysistä kuntoa olisi hyvä saada parannettua ennen armeijaan lähtöä.

Antti, 20, ohjautui liikuntaneuvontaan kutsunnoista syksyllä 2022. Hänellä ei ollut aikaisempaa liikkumistaustaa, kun hänelle ehdotettiin käymistä liikuntaneuvojan juttusilla. Antti tiedosti, että fyysistä kuntoa olisi hyvä saada parannettua ennen armeijaan lähtöä.

”Aluksi jännitti todella paljon tulla liikuntaneuvojan juttusille ja mietin et mikäköhän tää homma on. On kuitenkin niin hyvä päätös ollut. Jännityskin katosi parin kerran tapaamisen jälkeen Sohvin kanssa.”

Antin kanssa mietittiin, mikä häntä voisi innostaa liikkumisen suhteen. Aluksi lähdettiin liikkeelle kävelylenkeistä, jotka tuntuivat siinä tilanteessa helpoimmalta aloittaa. Uusia liikkumisrutiineja juurrutettiin pitkäjänteisesti Antin arkeen, mutta lopulta kävelylenkeistä tuli viikoittainen tapa 1,5 vuoden prosessin aikana. Myös hölkkäpätkiä on pikkuhiljaa sisältynyt lenkkeihin.

Antti oli myös prosessin aikana kokeilemassa kuntosalia 6 viikon kuntosalistartin kautta. Hän tykästyi kuntosaliharjoitteluun ja hommasi myös kotiin käsipainot, joilla on tehnyt liikkeitä kotona. Armeijan jälkeen hän ajatteli mennä jatkamaan treenaamista kuntosalille. Hän oli myös mukana muissa liikuntaneuvonnan lajikokeiluissa; kokeilemassa sulkapalloa sekä tutustumassa kuntoportaisiin ja ulkokuntolaitteisiin. Nekin Antti koki hauskoiksi ja hyödyllisiksi kokeiluiksi.

 

Suhtautuminen liikkumiseen on muuttunut

Liikkumisen lisääminen on myös auttanut päivärytmiä parempaan suuntaan. Antti kokee olevansa nyt paljon virkeämpi ja energisempi kuin ennen. Myös suhtautuminen liikkumiseen muuttui prosessin aikana:

”Sitten, kun oppi nauttimaan siitä liikkumisesta, niin pohjimmainen ajatus liikkumisesta on muuttunut positiivisemmaksi. Nyt en enää ihmettele, jos joku juoksee huvikseen. Nyt ymmärrän, että hän haluaa kehittää itseään. Nyt itsekin ajattelen liikkumisen jälkeen, että olipa kiva käydä tuolla, koska muuten olisin istunut sen ajan kotona koneella.”

Antti muutti myös ravitsemustottumuksiaan parempaan suuntaan, muun muassa ateriarytmi säännöllistyi. Antti sai opeteltua syömään aamupalaa sekä päivällistä, kun aiemmin selkeä ateriarytmi oli hukassa.  

Armeijaan hän lähtee nyt itsevarmempana, kun on onnistuneesti parantanut omaa kuntoaan ja tehnyt asioita sen eteen. Liikuntaneuvontaa hän suosittelee myös lämpimästi muille.

”Vaikka se alussa jännittäisi, niin kannattaa lähteä mukaan. Itselläni tämä paransi kokonaisvaltaisesti elämänlaatuani, lisäksi olen jaksavampi ja virkeämpi nyt. Kaiken kaikkiaan ollut todella positiivinen kokemus.”

 

Teksti: Sohvi Brandt, liikuntaneuvoja/asiantuntija, Lahden kaupunki, PHLU