ARKILIIKUNTA -PERHEEN TURVALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN LUOJA
Mietin blogikirjoitusta luonnostellessa, mikä omassa lapsuudessani ja nuoruudessani on ollut arjessa sellaista, joka on tuonut turvallisuuden tunnetta, vuorovaikutussuhteita, mielen tasapainoa ja verkostoja? Eläessäni 70-80-luvulla pienen pirkanmaalaisen kaupungin laitamilla maaseutu ympäristössä yksinhuoltaja perheen ainoana lapsena tärkeäksi turvallisuuden ja yhteisöllisyyden luojaksi muodostui liikunnalliset harrasteet ja tekemiset, joita kavereiden ja lähipiirin kanssa teimme.
Aktiivinen ja liikunnallinen sekä luontoon suuntautuva arki ovat säilyneet läpi elämän. Nuorena tulin lähteneeksi mukaan kavereiden innostamana jalkapallon pariin ja vapaa-aika koulun ulkopuolella ja välillä koulussakin meni palloa potkien ja pallon perässä juosten. Jalkapallon kautta tuli verkostoja ja kavereita, joihin olen vielä tänäkin päivänä yhteyksissä. Vaikka minusta ei tullutkaan ammattijalkapalloilijaa, niin liikunnan kipinä ja intohimo on säilynyt. Vanhemmiten olen jatkanut juoksua ja lenkkeily on arkeen tuonut juoksu- ja lenkkikavereita ja hyvää mieltä. Olen usein miettinyt sitä, miksi juoksen ? Tätä on vaikeaa selittää, mutta juostessa koen saavani yhteyden itseeni ja toisaalta pystyn unohtamaan kaiken muun tai olemaan yhteydessäni lenkkikaveriini. Lenkkeily tuo turvaa arkeen ja antaa henkistä ja fyysistä voimaa tehdä psyykkisesti kuormittamaa työtä ja hallita arjen tuomaan stressiä. Lisäksi juoksu on antanut itselleni mahdollisuuden asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä. Kilvoittelu itsensä kanssa ja itsensä haastaminen kannattaa, koska tämä antaa mahdollisuuden onnistua ja saada jotain sellaista. mitä ei osannut odottaakaan.
Perheen kanssa omien lasten ollessa pieniä liikuimme yhdessä viikoittain tehden mm. yhdessä kävelyretkiä luontoon, tehden hiihto- ja pyöräilyretkiä ja käyden viikoittain yhteisten harrastuksen parissa. Kun lapset harrastivat ja olivat ohjatussa toiminnassa, en jäänyt altaan tai kentän laidalle seisoskelemaan, vaan otin mukaan naapurin, jolla on saman ikäiset lapset ja veimme lapset harrastamaan ja lähdimme naapurin kanssa yhdessä liikkumaan esim. juoksemaan tai hiihtämään. Tämä rytmitti lasten arkea ja antoi meille yhteisiä hetkiä ja kokemuksia, joita on hauska muistella, kun lapset ovat jo aikuisia. Harrastukset ovat antaneet heille sosiaalisia taitoja ja ihmisten kohtaamisen taitoja sekä antanut mahdollisuuden oman luonto- ja liikuntatottumusten luomiselle. On vanhemmiten ollut hauska nähdä, miten aikuiset lapset ovat omaksuneet omat tavan liikkua ja hoitaa omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan ja lisäksi ” omien ruuhkavuosien” aikana olen kyennyt arkiliikunnan avulla pitämään itseni sellaisessa kunnossa, että nautin elämästä.
Viime vuonna vaihdoin työpaikkaa ja työpaikan etäisyys kasvoin muutamalla kilometrillä, mutta Asikkalan kyliltä sulan maan aikana keväällä alkoi pyöräilykausi sähköisellä työsuhdepolkupyörällä ja noin 1-2 kertaa viikossa työmatka taittui fillarilla. Nämä keväiset ja kesäiset muistot ovat piirtyneet mielenmaisemaan, kun aamutuimaan olen polkenut
hiekkateitä pitkin kaupunkiin töihin ja takaisin, noin tunnin matkan aikana on ollut hyvää aikaa valmistautua päivän töihin ja töistä palatessa purkaa päässä päivän tapahtumat. Kotona ei ole työasiat mielessä pyörineet. Omassa arjessani säännöllisen arkiliikunnan varmistaa perheemme 7-vuotias koira, joka pitää perheenjäsenet liikkeellä vähintään kaksi kertaa päivässä. Koiran kanssa ulkoilu tuo mukavasti sosiaalisuutta ja matalasykkeistä liikuntaa omaan arkeen.
Oman kylän erilaisiin talkoisiin osallistuminen tuo arkeen toisenlaista liikuntaa ja sosiaalisuutta ja osallisuutta siitä, että voi toimia yhteisen hyvän eteen esim. tienvarsien siivoustalkoiden tai vaikkapa tienkunnostustalkoiden muodossa. Koen, että erilaisten ihmisten yhteinen tekeminen on yhteisöllistä liimaa ja tuo yhteisöön turvallisuutta, kun tunteen ihmisiä ympärillä ja kynnys pyyttä esim. apua on matalampi, kun ollaan tehty asioita yhdessä yhteisen hyvän eteen.
Vierivä kivi ei sammaloidu, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja lähtekää liikkumaan yhdessä!
Kimmo Tamminen
Asikkalassa asuva psykiatrian sairaanhoitaja, joka on ollut 28 vuotta psykiatrian ja lastensuojelu sekatyömies, opiskelee tällä hetkellä ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa.